Olen myös muualla internetin ihmeellisessä maailmassa
twitter: @JaniOsmo instagram: @janiosmo

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Juhannus

Juhannus vietetty ja hengissä selvitty. Olin perjantaina duunissa aamuvuorossa, ja pääsin lähtemään puoli neljän aikaan ajelemaan mökkiä kohti. Jouduin kulkemaan matkan autolla, kun pärrän jarrut oli sen verran loppu että saavat odottaa maanantain huoltoa. Kohtuullisen tylsäähän autolla on tyhjiä teitä ajella... Mökki, eli Törölä, on sijoitettu Pyhäjärven rannalle Uukuniemelle, matkaa kertyy Stadista reilu 350km.
Perillä odotti lämmin sauna ja mummon tekemä vihta. Siihen kun lisäsi vielä oluen, oli ihmisen helppoa olla onnellinen. Ilta sujui rauhallisesti rennossa meiningissä syöden ja juoden.
Lauantaina pelailtiin aamupäivästä vähän mölkkyä, eihän mökillä voi ilman mölkyn pelaamista käydä! Yritin kovasti napsia hyviä kuvia kun palikat lentelee, vaihtelevalla menestyksellä. Kuvia tuli pitkälti toista sataa, mutta pienen tarkastelun jälkeen jäi koneelle talteen 16. Hommaa olisi toki helpottanut jos kamera pystyisi nopeampaan kuin kolme ruutua sekunnissa, mutta ihan hyvin tälläkin kalustolla selvittiin. Kuviin olen tyytyväinen. Kuvailin zoom-objektiivilla (75-300mm) välillä kyykyssä ja välillä maassa maaten. Jostakin syystä omaa silmää miellyttää etu- ja taka-alan epäselvä maasto, se luo kivaa tunnelmaa kuvaan.





Kahden aikaan lähdin kotiin päin ajelemaan ja sain juttuseuraksi Petrin, joka oli vailla kyytiä pääpitäjälle päin. Takaisin ajelin hieman reippaammin, kun liikennettä oli perjantaitakin vähemmän ja Helsingin riennot jo odottivat. Takaisin päästyäni kävin verstaalla auton pesemässä, että kehtasi palauttaa omistajalleen. Ja olihan itikoita kertynyt keulaan! Sain ihan rauhassa hauduttaa pesuaineella ja hinkata sienellä, mutta antoivat lopuksi periksi. Harmikseni keulassa ei ollut yhtäkään isompaa ötökkää ottanut osumaa, sellaisesta olisin kuvan halunnut. Mutta tuli tästäkin ihan kiva, kun vähän vielä värejä muokkasi Aperturella.


Seiskan aikaan mentiinkin sitten Even, Lindan ja Tapsan kanssa vanhalle kunnon pussikaljalle puistoon. Olipas mukava vain köllöttää nurmikolla kun aurinko lämmittää ja juoma viilentää, voisi sitä mököttääkin! Kun aurinko alkoi laskemaan otimme suunnaksi Baarikärpäsen terassin, ja aamun olotilan perusteella se ei ollut viisain valinta... "Illalla iloinen, aamulla itkettää" sellainen fiilis oli tänään. Mutta käytiin kumminkin mutsin kanssa Talmassa pelaamassa golffia ja voittamassa juomat Ellulta ja Janilta. Nyt alkaa Juhannus olemaan takana ja seuraavan odottelu alkakoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti